Lähde
Taloustieteessä resurssit voidaan jakaa kapeaan ja laajaan merkitykseen. Resurssit suppeassa merkityksessä viittaavat luonnonvaroihin; resurssilla laajassa merkityksessä tarkoitetaan taloudellisia resursseja tai tuotantotekijöitä, mukaan lukien luonnonvarat, työ ja pääoma. Voidaan sanoa, että resurssit tarkoittavat inhimillisten, aineellisten ja taloudellisten resurssien summaa yhteiskunnallisessa ja taloudellisessa toiminnassa ja ovat yhteiskunnallisen ja taloudellisen kehityksen aineellisia perusedellytyksiä. Missä tahansa yhteiskunnassa ihmisten tarpeet ovat eräänlaisena haluna loputtomia, ja ihmisten tarpeiden tyydyttämiseen käytettävät resurssit ovat todella rajalliset. Siksi resurssit ovat niukat.
Resurssien allokointi tarkoittaa sitä, että resurssien niukkuus määrää sen, että minkä tahansa yhteiskunnan on kohtuudella kohdistettava rajoitetut resurssit yhteiskunnan kaikille osa-alueille tietyllä tavalla saavuttaakseen resurssien parhaan käytön eli käyttää Minimoi resurssien kulutus, tuottaa sopivimmat tuotteet ja palvelut ja saada parhaat edut. Tietyssä rajoissa yhteiskunta jakaa omistamansa resurssit eri käyttötarkoituksiinsa, joiden ydin on sosiaalisen työajan kokonaismäärän jakaminen eri osastojen kesken. Se, onko resurssien kohdentaminen järkevää vai ei, vaikuttaa erittäin merkittävästi maan taloudellisen kehityksen onnistumiseen tai epäonnistumiseen.
Yleensä ottaen, jos resurssit voidaan kohdentaa suhteellisen kohtuullisesti, taloudelliset hyödyt paranevat merkittävästi ja talous on täynnä elinvoimaa. muutoin taloudellinen hyöty jää huomattavasti pienemmäksi ja taloudellinen kehitys estyy.
Yksinkertaisesti sanottuna resurssien allokoinnin optimointi tarkoittaa kohtuullisten kohdistamista resurssien parempaan käyttöön.
Resurssien määritys
Menetelmä
①Suunnitelman määritysmenetelmä. Suunnitteluosasto käyttää yhteiskunnallisten tarpeiden ja mahdollisuuksien mukaan suunnittelukiintiöitä ja hallintomääräyksiä resurssien hallintaan ja kohdentamiseen. Suunniteltu allokointimenetelmä perustuu marxilaisuuden perustajan visioon. Sosialistisessa yhteiskunnassa tuotantovälineet ovat koko yhteiskunnan omistuksessa, eikä hyödykevaluuttasuhdetta enää ole. Siksi resurssien allokointimenetelmä on pääosin suunnittelu, eli resurssit määräytyvät yhtenäisen yhteiskuntasuunnitelman kautta. Kokoonpano. Entisessä Neuvostoliitossa ja Itä-Euroopan maissa sitä harjoitettiin tämän teorian mukaisesti käyttämällä suunnittelua pääasiallisena resurssien allokointimenetelmänä. Aikana ennen kotimaani uudistusta ja avautumista suunnittelu oli aikoinaan pääasiallinen resurssien kohdentamisen tapa, ja markkinoiden roolia rajoitettiin suuresti. Suunnitellussa resurssien allokointimenetelmässä tämä menetelmä voi tietyin edellytyksin koordinoida taloudellista kehitystä kokonaishyödyltä ja keskittää ponnistelut keskeisten suunnitteluprojektien loppuunsaattamiseen. Suunnittelumenetelmissä on kuitenkin vaikea heijastaa monimutkaisia ja muuttuvia yhteiskunnallisia tarpeita, tiedonvälitys vääristyy ja vääristyy helposti ja markkinatoimijoilta on helppo saada puutetta motivaatiosta ja elinvoimaisuudesta. Kiintiöissä ei ole valinnanvaraa, yhtenäinen hallinta korvaa kilpailun ja markkinat ovat passiivisessa asemassa, joka on altis käyttämättömälle tai hukkaan heitetylle resurssille. Tämän perusteella nykyaikaiset maat ovat ottaneet markkinat resurssien allokoinnin perusmekanismiksi.
②Markkinoiden määritysmenetelmä. Luottaa markkinoiden toimintamekanismiin resurssien kohdentamisessa. Markkinoista tuli pääasiallinen resurssien allokointitapa kapitalistisen järjestelmän perustamisesta lähtien. Kapitalistisen järjestelmän aikana yhteiskunnalliset tuotantovoimat ovat kehittyneet suuresti. Kaikista tuotteista ja resursseista on tullut vaihdettavia hyödykkeitä. Markkinoiden laajuus on jatkanut laajentumistaan ja markkinoille tulee yhä enemmän eri tyyppejä ja määriä. Resurssien allokoinnin rooli on kasvanut ja kasvanut ja markkinoista on tullut pääasiallinen resurssien allokointimenetelmä kapitalistisessa järjestelmässä. Tällä tavoin yritykset voivat olla suorassa yhteydessä markkinoihin. Yritykset voivat toteuttaa kilpailussa tuotannontekijöiden kohtuullisen allokoinnin markkinoiden tarjonta- ja kysyntäsuhteiden muutosten sekä markkinoilla olevien tuotteiden hintatietojen mukaan. Tällä menetelmällä on kuitenkin myös joitain puutteita. Esimerkiksi markkinamekanismin sokeudesta ja viiveestä johtuen yhteiskunnallisen kokonaistarjonnan ja yhteiskunnallisen kokonaiskysynnän välillä voi olla epätasapainoa, kohtuuton teollisuusrakenne ja kaoottinen markkinajärjestys.
Sisältö
1. Päätökset 2. Tiedottaminen 3. Motivaatio 4. Koordinointi
Tyyppi
Eri sisältö resurssien allokointitavan mukaan Se voidaan jakaa kolmeen tyyppiin, eli luonnontalouteen, markkinatalouteen ja suunnitelmatalouteen.
Positiivinen vaikutus
Ensinnäkin edistää tieteen ja teknologian sekä liikkeenjohdon kehitystä ja työvoiman tehokkuuden parantamista.
Yritykset markkinoiden pääosana harjoittavat tuotanto- ja käyttötoimintaa, jonka tavoitteena on maksimoida voitot. Jotta yritys voisi tehdä tuotteiden hinnoista kilpailukykyisiä ja maksimoida voitot, sen on tehtävä oman tavaratuotannon yksilöllinen työaika, eli yksilöllinen arvo, pienemmäksi kuin yhteiskunnallisesti välttämätön työaika eli sosiaalinen arvo. Kilpailun vaikutuksesta korkean työn tuottavuuden ja alhaisen yksilöarvon yritykset ovat aktiivisessa kilpailuasemassa ja voivat myydä tuotteita yksilön arvoa korkeammalla hinnalla saadakseen korkeamman tulon. Päinvastoin yritykset, joiden työn tuottavuus on alhaisempi ja yksilön arvo on korkeampi, ovat kilpailussa passiivisessa asemassa ja voivat myydä tuotteitaan yksilöllistä arvoaan halvemmalla, ansaitaen vähemmän tuloja ja jopa menettäen rahaa. Tällä tavalla markkinoiden pääosana, markkinamekanismin säätelyn alaisuudessa, yritys ottaa aktiivisesti käyttöön edistyneen tieteen ja teknologian, parantaa johtamista ja parantaa työn tuottavuutta markkinamekanismin säätelyn alaisena, mikä edistää nopeaa kehitystä. sosiaalisesta tuottavuudesta.
Toiseksi ohjaa yrityksiä optimoimaan tuotantotekijöiden yhdistelmä markkinoiden tarpeiden mukaan yhteyden saavuttamiseksi.
Markkinasääntelysignaalien vastaanottajina yritykset käyttävät pääasiassa markkinahintojen vaihtelua ymmärtääkseen markkinoiden tarjonta- ja kysyntäolosuhteita, ja vastaavasti järjestävät ja mukauttavat tuotanto- ja toimintasuuntia, lajikkeita, määriä ja mittakaavoja sekä yhdistävät tuotantotekijöitä . Kun tietyn hyödykkeen hinta nousee, se tarkoittaa, että hyödykkeestä on pulaa markkinoilla, ja yritys automaattisesti laajentaa tuotannon ja toiminnan mittakaavaa. Toisaalta, jos tietyn hyödykkeen hinta laskee, se osoittaa, että kyseisen hyödykkeen tarjonta on markkinoilla ylitarjontaa, ja yritys vähentää tuotannon mittakaavaa tai muuttaa toimintasuunnan ja siirtyy muiden hyödykkeiden tuotantoon. Markkinat ovat yrityksen "elämää", ja se liittyy liiketoiminnan tehokkuuteen ja yrityksen kehittämiseen. Markkinalähtöinen tuotanto ja toiminta on siksi yrityksen kehittämisen luontainen edellytys.
Kolmanneksi, anna täyden pelin kilpailulle ja parhaimman mekanismin selviytymiselle hyödykkeiden tuotannon ja hallintakyvyn parantamiseksi.
Hyödyketuotantoa ja -toimintaa harjoittavat yritykset käynnistävät väistämättä kovaa kilpailua markkinaosuuksista. Kilpailu pakottaa yritykset ulkopuolisella pakkovoimalla vahvistamaan tuotannon ja toiminnan johtamista, alentamaan kustannuksia ja parantamaan tehokkuutta; kannustaa yrityksiä toimimaan itsenäisesti, ottamaan vastuuta omista voitoistaan ja tappioistaan, omaisuuden kertymisestä ja itsensä kehittämisestä markkinoilla; edistää yritysten innovatiivisuutta ja elinvoimaa eteenpäin.